Yhteistyössä

”Ajattelin, että laitetaan äijä kuntoon”, sanoo viisikymppinen huippuvalmentaja

Monelle kuntoilijalle tuttu Inbody-testi sopii myös huippu-urheilijoille. Seinäjoen Peliveljien miesten salibandyn liigajoukkue tekee testit kahdesti vuodessa. Harjoittelun tulos näkyy tuloksissa.

Päävalmentaja Tommy Koponen pitää kehon koostumusta mittaavaa, Inbody-laitteella tehtävää testausta yhtenä keskeisimpänä urheilijoille tehtävänä testinä. Seinäjoen Peliveljet on hyödyntänyt Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n (PLU) mittauspalvelua jo yli kymmenen vuotta.

– Teetämme Inbody-mittauksen liigajoukkueen pelaajille kahdesti vuodessa. Keväällä on alkumittaus, jossa uudetkin pelaajat saavat alkuarvot. Syksyllä ennen kauden alkua tehdään toinen mittaus, jolloin arvoja päästään vertaamaan. Lisäksi kauden aikana testataan tarpeen mukaan, Koponen kertoo.

Pelaajien arvoja peilataan Salibandyliiton antamiin suosituksiin alhaisista rasva-arvoista. Tärkeitä mittauksesta saatavia arvoja ovat myös lihasmassan määrä sekä lihastasapaino, kun verrataan puolieroja eli esimerkiksi kehon oikean ja vasemman jalan arvoja toisiinsa.

– Inbody-testistä hyötyvät eniten ne, jotka pystyvät vertailemaan uusimpia arvoja aikaisempiin. Harjoittelun tulos näkyy parempina arvoina, toteaa Koponen.

Liigapelaajille teetetään samat testit kuin maajoukkuepelaajille. Niitä ovat muun muassa lineaarista nopeutta sekä voimatasoa mittaavat testit.

Koposen mukaan testit eivät kuitenkaan saa olla itsetarkoitus. Saaduilla tiedoilla urheilija ja valmentaja pystyvät kehittämään niitä urheilijan ominaisuuksia, jotka vaativat kohennusta.

Helppo ja nopea

Tommy Koponen teki tuttavauutta Inbody-mittauksiin jo 2000-luvun alussa kouluttautuessaan huippuvalmentajaksi Eerikkälän Urheiluopistolla. Siellä hän oli ensimmäistä kertaa mitattavana itsekin.

– Toissakesänä sain mittauksesta arvoja, joita halusin lähteä parantamaan. Ajattelin, että laitetaan äijä kuntoon. Olin makealakossa puolisen vuotta sekä lisäsin hyötyliikuntaa ja varsinkin aerobista liikuntaa. Arvot paranivat, joten tiedän nyt varmasti, miten viisikymppisenäkin on mahdollista päästä parempaa kuntoon, liikunnanopettajana päivätyötään tekevä Koponen kertoo.

Inbody-mittauksen etuina hän pitää sen teknistä helppoutta ja nopeutta. Mittauksessa seistään paikallaan noin minuutin ajan käsikahvoista kiinni pitäen.

Hän on myös tyytyväinen PLU:lta saatuun palveluun.

– PLU:n kanssa on ollut mielekästä toimia, koska olemme voineet tulla mittauksiin ennen joukkueen harjoituksia.

Teksti ja kuva: Kirsi Kuusisto

Kuinka Inbody toimii tavalliselle kuntoilijalle ja mitä muita testauspalveluita työyhteisöille on tarjolla? Siitä voit lukea lisää täältä.

Sivusto: