Yhteistyössä
Kuntatyönantajien liiton mukaan kunta-alalla työskentelevän henkilöstön keski-ikä, 45 vuotta, on korkeampi kuin muilla työmarkkinasektoreilla. Se haastaa kuntia pitämään huolta tärkeimmästä voimavarastaan eli henkilöstöstään.
Hirvensalmen kunta innostui Buusti360-palveluista. Nyt se haluaa tarjota työntekijöilleen InBody-kehonkoostumusmittaukset kaksi kertaa vuodessa, liikuntalajikokeiluja ja webinaareja. Viimeksi webinaarit käsittelivät unta, palautumista ja hyvinvointia.
Kunta tukee henkilöstönsä jaksamista myös esimerkiksi maksuttomilla kuntosalivuoroilla sekä liikunta- ja kulttuuriedulla.
Innostumisen taustalla oli työterveyshuollon toteuttama henkilöstön tyytyväisyysmittaus, jossa kysyttiin esimerkiksi työn mielekkyydestä ja työolosuhteista, esimiestyöstä ja yhteistyöstä.
Tulosten perusteella työntekijät ovat tyytyväisiä, mutta kunnan henkilöstön keski-ikä lähentelee jo viittä kymmentä vuotta.
– Työkyvyn kannalta on tärkeää, että fyysinen kunto on hyvä ja oikeassa suhteessa työn vaatimuksiin sekä se, että palautuminen on riittävää. Motivoimalla työntekijöitä huolehtimaan omasta kunnostaan ja jaksamisestaan saadaan ennaltaehkäistyä liikkumattomuudesta johtuvia tuki- ja liikuntaelinten ongelmia, muistuttaa aikuisten liikunnasta vastaava Liisa Haikonen Etelä-Savon Liikunnasta.
Ensimmäiset InBody-mittaukset tehtiin toukokuussa ja kehitystä seurattiin elokuun mittauksilla. Kannustimena oli pieni kisa siitä, kuka mitattavista onnistuu pudottamaan viskeraalista rasvaa eniten. Seuraava tarkastuspiste on jälleen toukokuussa.
Viskeraalinen rasva on vatsaontelon sisäistä eli sisäelinten ympärille ja sisälle kertynyttä rasvamassaa, jolla on merkittäviä yhteyksiä moniin elintapasairauksiin, kuten insuliiniresistenssiin ja diabetekseen, kohonneeseen verenpaineeseen ja rasvamaksaan.
Mittausten lisäksi kunnan työntekijöille on tarjottu lajikokeiluina kahvakuulajumppaa, Lavista eli lavatanssijumppaa sekä kehonhuoltoa.
Buusti360-testauspalveluiden avulla työntekijä saa tietoa oman kehostaan ja lähtötasostaan. Tieto on edellytys sopivan liikunnallisen tavoitteen asettamiselle. Asiantuntijan antama luottamuksellinen testipalaute liikunta- ja ravintovinkkeineen on pitävä pohja hyvinvoinnin lisäämiselle.
Lue lisää: https://buusti360.fi/palvelut/kuntotestauspalvelut/
Tilaa uutiskirje