Yhteistyössä
Miltä tuntuu hiihtää seitsemän tuntia ja todeta, että maisema on täsmälleen samanlainen koko ajan? Muun muassa tällaisen kokemuksen äärellä oli Mikko ’Peltsi’ Peltola tehdessään Peltsin kova vuosi -ohjelmasarjaa.
200 kilometrin ja neljän päivän vaellushiihto Ivalosta Inarijärven poikki Nuorgamiin oli hänelle jälleen yksi muistutus siitä, että matka loppuu kulkemalla, kuitenkin.
Sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta se tosin vaati.
Pitkillä retkillä mielialat vaihtelevat laidasta laitaan, Peltola kertoo. Retkikavereita pitää sietää silloinkin, kun verensokeri on alhaalla ja väsymys armoton.
Monesta haasteesta selvinnyt liikkuja on huomannut, miten luonto tuottaa hänelle hyvää oloa ja nykyään sitä enemmän, mitä pidempi on luonnossa vietetty aika tai siellä kuljettu matka.
– Kun luonnossa pärjää hyvin, siihen jää koukkuun. Se kasvattaa tekemään pidempiä juttuja ja kehittymään.
Peltolan mielestä luonto on hauska haastaja. Luonnossa kaikki on epävarmaa, arveluttavaa ja jännittävää. Sää voi heitellä laidasta laitaan ja olosuhteet muuttua yhtäkkiä.
Luonnossa selviäminen opettaa sietämään kaikenlaista, Peltola miettii. Elämisen standardit eivät aina ole niin hienoja, puhtoisia ja turvallisia. Pitää oppia hyväksymään muutoksia. Luonto kasvattaa kärsivällisyyttä, sillä siellä juuri mikään ei tapahdu sormia napsauttamalla.
Jos luonnossa liikkuminen tuntuu vielä vieraalta ajatukselta, Peltola kehottaa aloittamaan pikkuhiljaa. Ensimmäiset reissut voivat olla hyvinkin lyhyitä.
Mikko ’Peltsi’ Peltola on suomalainen juontaja ja toimittaja. Hän on innokas kalamies, Lapin matkaaja ja luonnossa liikkuja. Peltsin kova vuosi -ohjelmasarjassa hän haastoi itsensä äärirajoille kuudessa suorituksessa: merimelonnassa, polkujuoksussa, hiihtovaelluksella, maastopyöräilyssä, juhannustriathlonissa sekä kantin kestävyys -tehtävissä.
Peltolan webinaariluento ”Luonto haastaa ylittämään itsensä” on vuorossa 30.11.2022. Tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan. Lue webinaarista lisää täältä.
Tilaa uutiskirje