Yhteistyössä

”Nukkuminen on ominaisuus”

Buusti360 – webinaarisarjan luennoitsijoiden esittely 3/3. Tilaa työyhteisöllesi huippuluennot Buusti360-sivuilta!

Mietipä hetki: nukutko hyvin?

20 vuotta unen parissa tutkimusta ja töitä tehnyt unilääkäri Henri Tuomilehto sanoo, että useimmat meistä eivät.

Jos tausta on näin vahva, niin tietääkö Tuomilehto unesta jo kaiken?

– En tiedä kaikkea, eikä kukaan muukaan tiedä. Tutkimuksessa ollaan vasta alkumetreillä ja paljon on selvittämistä. Esimerkiksi unen monimutkaiset perusmekanismit ja niinkin yksinkertainen asia, kun miksi ihmisen täytyy nukkua, ovat vielä avoimia.

Se fakta kuitenkin tiedetään, että uni on ihmisen perustavanlaatuinen fysiologinen toiminto. Jo tämän tietämisessä on isoja aukkoja, joten Tuomilehdon missio jatkuu. Hän haluaa levittää ymmärrystä siitä, mistä unessa oikeasti on kyse.

– Se ei ole mystinen juttu eikä mikään vaihtoehtoinen juttu. Syömättä ja juomatta pärjää pitempään kuin nukkumatta, hän korostaa unen tärkeyttä.

– En voi ymmärtää, että nukkumiselle löydetään vaihtoehtoja, hän viittaa kaikkeen turhaan puuhasteluun iltaisin siinä vaiheessa, kun pitäisi jo painaa pää tyynyyn.

Kaikki se, mikä on yöunesta pois, heijastelee siihen, millä eväin kukin seuraavaan päivään ponnistaa. Energia ja hyvät fiilikset ovat toisessa vaakakupissa, väsymys toisessa.

Kun vielä tarpeeksi kauan jatkaa huonoa rataa, väsymyksestä tulee olotila, uusi normi.

Tuomilehto korostaa, miten paljon paremmin monilla menisi, jos satsaisi nukkumiseensa. Hyvä nukkuminen on terveiden elintapojen ykkönen, hän sanoo, ja kun tämän ajatuksen sisäistää, on jo pitkällä. Kaikki muu on nippeleillä hifistelyä.

Webinaariluennossaan Henri Tuomilehto haluaa auttaa pistämään perusasiat kuntoon ja ymmärtämään, että nukkuminenkin on ominaisuus.

– Olemme erilaisia nukkujia. Sitäkin taitoa voi kehittää ja vahvistaa, jos haluaa. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa paljon.

Sivusto: