Yhteistyössä
Olympiakomitean Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun (SAT) tavoitteena on vähentää paikalla oloa ja lisätä liikettä suomalaisille työpaikoille. Työntekijöiden terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin tulisi olla yritysten prioriteettilistan kärjessä, jotta työn tuottavuus voi kasvaa. Suomalaisen työvoiman innostaminen aktiivisuuteen on koko yhteiskunnan yhteinen etu.
Olimme mukana Unelmien työpäivässä (5.10.) kannustamassa suomalaisia aktiiviseen unelmien työpäivään. Halusimme erityisesti saada työpaikkoja kokeilemaan aktiivista palaveria, sillä jo pienillä teoilla työpäivän aikana on positiivinen vaikutus hyvinvointiin. Kannustaaksemme työpaikkoja tähän, järjestimme some-kilpailun, johon työpaikat pystyivät osallistumaan jakamalla materiaalia heidän aktiivisesta palaveristaan. Ideana oli, että yrityksissä oivallettaisiin arjen liikkeen lisäämisen merkitys ja kuinka sitä voidaan lisätä helposti, kuten aktiivisella palaverilla.
Jaoimme Unelmien työpäivä viikolla Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun sosiaalisen median kanavissa vinkkejä, kuinka juuri sinä voit aktivoida omaa työpäivääsi ja mitä hyötyjä siitä itsellesi saat. Näihin sekä paljon muuhun pystyt tutustumaan kätevästi meidän Facebookista, Instagramista tai Twitteristä.
Klikkaa alla olevasta palkista nähdäksesi hauskan videon, jossa näet eron aktiivisen ja ei-aktiivisen palaverin välillä.
[button link=”https://www.youtube.com/watch?v=3VZYc2uq0SY” color=”silver” newwindow=”yes”] AKTIIVINEN VS. EI-AKTIIVINEN PALAVERI VIDEO[/button]
Unelmien työpäivä järjestettiin toisen kerran ja se keräsi upean vastaanoton työpaikoilla ympäri Suomea. Lukematon määrä työpaikkoja innostui tempauksesta ja järjesti työntekijöilleen aktiviteettejä ja muita virikkeitä, jotta heidän työpäivänsä olisi heidän unelmiensa työpäivä! Yritykset innostuivat myös kokeilemaan aktiivista palaveria, josta he jakoivat upeita ja persoonallisia otoksia sosiaalisessa mediassa. Eazybreak halusi saada palaverin lentoon, jolloin luonnollinen valinta oli suunnata korkealentoiseen tunnelmaan tuulitunneliin! Fressin yrityspalvelut puolestaan aktivoivat itseään jumppasalissa hyvinkin liikunnalliseen tapaan. Lääkärikeskus Aava osallistui Unelmien työpäivään virkistävien taukojumppien ja aktiivisen palaverin merkeissä. Aktiivinen palaveri some-kilpailun voittaneen Voimisteluliiton toimisto tarjoaa mainiot puitteet aktiivisen työpäivän ja palaverin pitämiselle. Klikkaa yrityksen nimeä nähdäksesi hienot ideat ja toteutukset.
Unelmien työpäivän ei tarvitse olla kuitenkaan vain kerran vuodessa. Lähde mukaan Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailuun täyttämällä kotisivuiltamme löytyvä kartoitus. Osallistuminen sopii jokaiselle yritykselle, joka haluaa näyttäytyä aktiivisena työpaikkana, kannustaa lisäämään liikettä arkeen ja huolehtia työntekijöidensä päivittäisestä jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Luodaan yhdessä lisää liikettä työpäivään!