Yhteistyössä

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Suomen Aktiivisin Työpaikka 2017

Suomen Aktiivisin Työpaikka 2017 tunnustuksen saaja on Teknologian Tutkimuskeskus VTT Oy. Vuodesta 2006 alkaen jaettu tunnustus viestii erittäin hyvin hoidetusta henkilöstöliikunnasta ja sillä halutaan edistää henkilöstöliikunnan kulttuuria osana suomalaista työelämää. Teknologian Tutkimuskeskus VTT Oy palkittiin Suomen Aktiivisimpana Työpaikkana torstai-iltana Urheilugaalassa.

Suomen Aktiivisin Työpaikka 2017 tunnustuksen myöntämisperusteissa kiitetään VTT:n henkilöstöliikuntaohjelman suunnittelu-, seuranta- ja arviointiprosessien olevan hyvin hallittuja ja sisältyvän esimerkillisesti yrityksen strategioihin. Henkilöstöliikunnan tarpeiden kartoituksessa, suunnittelussa ja toteutuksessa tehdään yhteistyötä työterveyshuollon kanssa, hyödynnetään henkilöstökyselyjä ja osallistetaan henkilöstöä. Työntekijät myös jakavat vapaaehtoisesti omaa innostustaan liikuntakerhoissa. VTT:n monipuolinen ja mielenkiintoinen liikuntatarjonta sisältää mm. yli 30 erilaista liikuntakerhoa.

Euroopan johtaviin tutkimus- ja teknologiaorganisaatioihin lukeutuvassa VTT:ssä tutkimus- ja asiantuntijapalveluja tuottavaa henkilöstöä on kaikkiaan 2100.

– Olemme ylpeitä tunnustuksesta ja tiedostamme hyvin liikunnalla olevan todella suuri merkitys vaativaa aivotyötä tekeville asiantuntijoille, toteaa VTT:n henkilöstöjohtaja Kirsi Nuotto. Näemme suunnitelmallisen henkilöstöliikunnan hyvin tärkeänä elementtinä työhyvinvointikokonaisuudessa. Arvostamme erityisen korkealle vuoropuhelua henkilöstön kanssa ja lukuisten VTT:läisten aktiivista panosta mm. liikunta- ja urheilukerhotoiminnassa. Innostuneet ihmiset saavat muitakin mukaan liikkumaan. Tällainen tunnustus syntyy vain hyvällä yhteistyöllä.

Tunnustuksen saaja valitaan vuosittain Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailuun osallistuneista työpaikoista. Kilpailun toteutuksesta vastaa Olympiakomitea yhdessä kumppaneittensa ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Tänä vuonna voittajan valitsi asiantuntijaraati, jossa oli edustajat Suomen Olympiakomiteasta, Suomen Yrittäjistä, UKK-instituutista, Työterveyslaitokselta, KKI-ohjelmasta ja viime vuoden voittajayrityksestä Kiilto Oy:stä.

Aiemmat tunnustusten saajat:

2016 Kiilto Oy – 2015 Osuuskauppa Suur-Savo – 2014 Siimapuiston päiväkoti – 2013 Best-Hall Oy – 2012 HUS-konserni – 2011 Puolustusvoimat – 2010 Steveco Oy – 2009 Lemminkäinen Oyj – 2008 Sampo Pankki Oyj – 2007 UPM Raflatac Oyj – 2006 Posti Oyj

Suomen Aktiivisin Työpaikka -tunnustus perustuu Maailman terveysjärjestön WHO:n käynnistämään Active Workplace -ohjelmaan ja henkilöstöliikunnan hyviin käytäntöihin, joiden toteutumista arvioidaan ja kehitetään Suomen Aktiivisin Työpaikka kartoitus -työkalun avulla. Hyvin toteutetusta liikuntaohjelmasta yritykselle myönnetään Suomen Aktiivisin Työpaikka sertifikaatti, joka oikeuttaa osallistumaan Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailuun. Kartoitusta toteuttavat liikunnan aluejärjestöt ja vuosittaisen tunnustuksen saajan valitsee Olympiakomitean koordinoima henkilöstöliikunnan asiantuntijaraati.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailu vuosimallia 2018 on virallisesti käynnistynyt, ilmoittautumaan pääset tästä

Sivusto: