Yhteistyössä
Bassadone Automotive Nordic Oy:ssä liikunnalla on iso osuus työyhteisössä. Yrityksessä halutaan, että henkilöstö pysyy kunnossa kaiken aikaa, ja että työntekijät ovat motivoituneita, virkeitä ja viihtyvät hyvin työssään.
Bassadone välittää henkilöstöstään. Jokainen työntekijä on tärkeä ja se näkyy heidän työhyvinvoinnistaan huolehtimisena.
– Olemme tukeneet henkilöstön hyvinvointia jo pitkään, mutta nyt viimeisen parin vuoden aikana olemme alkaneet satsata siihen entistä enemmän, kertoo Bassadonen henkilöstöjohtaja Essi Ketopaikka.
Viikoittain järjestettävät ohjatut liikuntaryhmät ja taukojumpat vetävät parhaimmillaan mukaan noin 50 työntekijää.
– Myös työterveyshuoltomme on kehunut henkilöstöämme erittäin hyväkuntoiseksi porukaksi, ja kyllähän sen huomaa, kun yli 50 työntekijää treenaa kovaa joka viikko.
Bassadone tarjoaa työntekijöille myös kattavat työterveyspalvelut ja ePassin, jolla he saavat käyttöönsä 400 euroa omavastuutonta rahaa liikuntaan ja omaan hyvinvointiin.
Lisäksi yritys järjestää työhyvinvointipäiviä työpaikalla tai urheilukeskuksissa. Työntekijöillä on ollut mahdollisuus päästä esimerkiksi InBody-kehonkoostumusmittauksiin sekä ravitsemusterapeutin luennolle.
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n aikuisliikunnan asiantuntija Katja Arpalon mukaan yritys tarjoaa ympäristön, jossa kannustetaan henkilöstöä liikuntaan ja liikkumiseen.
Essi Ketopaikasta on ollut ilo huomata, että työntekijät arvostavat satsausta heidän työhyvinvointinsa eteen.
– Se näkyy henkilöstökyselymme tuloksissa, olemmehan me Great Place to Work ja yksi Suomen parhaista työpaikoista, hän sanoo.
Bassadonelle myönnettiin Suomessa ensimmäisenä autoalan yrityksenä Great Place to Work -sertifiointi syksyllä 2020. Saman tittelin se sain myös vuonna 2021. Lisäksi Bassadonen yhtiöryhmä on tunnustettu Suomen 15. parhaaksi työpaikaksi keskisuurten yritysten kategoriassa.
Tunnustus kertoo Bassadonen loistavasta työntekijäkokemuksesta sekä siitä, että Bassadonella ollaan ylpeitä tekemisistään.
Lue lisää täältä, miten Buusti360 innostaa ja kannustaa henkilöstöliikuntaan.