Yhteistyössä
Työnteon uudet muodot ovat tuoneet monille työntekijöille joustoa ja vapautta sovittaa perheen, vapaa-ajan ja työnteon yhteen entistä paremmin.
Toisaalta tutkimuksen mukaan yhtäkkinen etätöihin siirtyminen on lisännyt yksinäisyyden tunnetta, heikentänyt työergonomiaa ja laskenut mielialaa. Etätöiden ja maantieteellisesti laaja-alaisten organisaatioiden yleistyessä työyhteisöjen henkilöstöasiantuntijat kokevat hyvinvoinnin järjestämisen nykyään vaikeaksi.
Uudenlaiset työolosuhteet tarvitsevat rinnalleen myös uudenlaisia tapoja vaikuttaa hyvinvointiin. Teknologia voi olla merkittävä apu hyvinvoinnin lisäämisessä, ja sen uskotaankin ottavan yhä merkityksellisempää roolia tulevaisuudessa työntekijöiden hyvinvoinnin edistämisessä.
Buusti360 on menestyksekkäästi yhdistänyt voimansa työhyvinvointiin suuntautuneen suomalaisen teknologiayhtiön HeiaHeian kanssa.
HeiaHeia tarjoaa asiakkailleen työhyvinvointisovellusta, jonka käyttö parantaa työntekijöiden hyvinvointia sekä yhteisöllisyyden tunnetta. HeiaHeia Pro -sovellus innostaa työyhteisöjä liikkumaan sekä yksin että yhdessä hyvinvointikampanjoiden buustaamana, tekemään pieniä hyvinvointitekoja pitkin päivää sekä kannustamaan työkavereita heidän tekemistään suorituksista.
HeiaHeian tarkoituksena on herätellä sen käyttäjät näkemään, kuinka pienilläkin teoilla jatkuvasti tehtynä voi olla suuri vaikutus kokonaishyvinvointiin.
Buusti360:n ja HeiaHeian yhteistyöllä on monia mahdollisuuksia. Asiakkaiden saatavilla ovat joko sovelluksen yksittäiset hyvinvointikampanjat tai kokonaisvaltaisempi ohjelmatoteutus, jossa vuoden aikana yhdistetään Buusti360:n mittaukset, luennot ja lajikokeilut HeiaHeian digitaaliseen alustaan ja kampanjoihin.
Tällä tavoin tavoittaa koko henkilöstön innostavalla ja kustannustehokkaalla tavalla ihmisten jokapäiväisessä arjessa.
Hyvinvoinnista puhuttaessa ei voi olla puhumatta yhteisöllisyyden tunteesta sekä sen merkityksestä yksilön hyvinvoinnille.
Ihmiset kuuluvat lajityypillisesti heimoihin, me saamme energiaa toisistamme ja jaksamme eteenpäin yhteisömme voimalla. Jos käytämme suuren osan hereilläoloajastamme työn parissa, on työyhteisön rooli hyvinvoinnillemme luonnollisesti merkittävä.
HeiaHeia Pro -sovellus on luonteeltaan kuin sosiaalinen media, jonka avulla fyysisesti etäällä toisistaan olevat työyhteisön jäsenet voivat tuntea olevansa lähellä toisiaan hauskan ja positiivisen asian äärellä.
Työyhteisö voi muokata sovellusta omien tarpeidensa mukaan ja kannustaa työntekijöitään eri tavoin itse määriteltyjen hyvinvointitavoitteidensa pohjalta.
Sovelluksessa voidaan toteuttaa erilaisia kevyesti pelillistettyjä kampanjoita, joiden tarkoituksena on päästä maaliin sekä yksilönä että yhteisönä. Tämän lisäksi yhteisön jäsenet voivat jakaa liikuntasuorituksiaan ja hyvinvointitekojaan ystävilleen, jotka puolestaan pääsevät kommentoimaan ja kannustamaan esimerkiksi hauskojen ikonien avulla.
Vaikka asia sinänsä tuntuu pieneltä, ei kukaan voi kieltää, etteivätkö työkavereiden kannustavat eleet ja peukut tuntuisi aina hyvältä. Tämä puolestaan ruokkii tekemään entistä enemmän sovellukseen kirjattavia hyvinvointisuorituksia ja näin hyvän olon kierre on valmis!
Lue lisää kuinka yritykset ovat hyötyneet sovelluksen käytöstä täältä.
Tilaa uutiskirje