Työyhteisöliikunnan uudet tuulet

Kulunut vuosi 2020 oli haasteellinen koko liikunta- ja urheilukentälle. Haasteiden myötä syntyi myös tilaisuus arvioida ja kehittää omaa toimintaa. Uusi vuosi tuokin tullessaan muutoksia kahteen Olympiakomitean koordinoimaan työyhteisöliikunnan kokonaisuuteen: Suomen Aktiivisin Työpaikka-kilpailuun ja Henkilöstöliikuntabarometriin.

Muutokset tarkoittavat yhteistyön tiivistämistä ja päällekkäisyyksien vähentämistä. Hyödyntämällä Liikunnan aluejärjestöjen sekä Liikkuva Aikuinen -ohjelman vahvuuksia voimme entistä paremmin edistää myös työyhteisöliikunnan tavoitetta: lisätä työikäisten aktiivisuutta ja liikkumista.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -kokonaisuuden operatiivisesta toiminnasta ja yrityksille tuotettavista SAT-kartoituksista vastaavat helmikuusta 2021 alkaen Liikunnan aluejärjestöt. Olympiakomitea vastaa toistaiseksi edelleen Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailusta ja valtakunnallisesta Urheilugaala-yhteistyöstä. Liikunnan aluejärjestöillä on erittäin laaja kosketuspinta suomalaiseen yrityskenttään ja eri kokoisiin organisaatioihin, mikä antaa hyvän pohjan SAT-kartoitusten laajentamiseen ja kehittämiseen. Yrityksissä tehtyjen SAT-kartoitusten tuloksia voidaan jatkossa hyödyntää myös entistä tiiviimmin osana Liikunnan aluejärjestöjen Buusti360-kokonaisuutta.

Henkilöstöliikuntabarometrin toteutus siirtyy vuodesta 2021 alkaen Liikkuva Aikuinen -ohjelmalle. Olympiakomitea jatkaa Henkilöstöliikuntabarometrin kumppanina yhdessä Työeläkeyhtiö Elon ja Liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Liikkuva aikuinen -ohjelma on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama valtakunnallinen terveysliikunnan edistämisohjelma ja osa Liikkuvat-ohjelmien kokonaisuutta.

Liikkuva aikuinen -ohjelman visiona on, että aktiivisuus on uusi normaali. Päämääränä on, että arkisesta aktiivisuudesta tulee luonteva osa yhä useamman ihmisen elämää. Ohjelma raivaa tietä liikunnalliselle elämäntavalle edistämällä liikuntaneuvonnan palveluketjuja sekä Liikkuva työelämän keinoin. Onnistumisen tueksi tarvitaan laadukasta tietoa. Vuodesta 2002 alkaen joka toinen vuosi toteutettu Henkilöstöliikuntabarometri selvittää työnantajien tapoja tukea henkilöstöliikuntaa sekä henkilöstön mahdollisuuksista harrastaa liikuntaa ja kuntoilua. Liikkuva Aikuinen -ohjelma voi hyödyntää Henkilöstöliikuntabarometrin tuloksia entistä laajemmin ja monipuolisemmin työikäisen väestön aktivoinnissa.

Lisätietoja:
Suomen Olympiakomitea, erityisasiantuntija Matleena Livson, matleena.livson@olympiakomitea.fi puh. 040 7702924
Liikkuva Aikuinen, kehittämispäällikkö Miia Malvela, miia.malvela@liikkuvaaikuinen.fi puh. 050 4432376
Liikunnan aluejärjestöt, kehittämispäällikkö Jukka Läärä, jukka.laara@liiku.fi puh. 040 0463 790
Työeläkeyhtiö Elo, markkinointijohtaja Joni Tikkanen, joni.tikkanen@elo.fi puh. 020 703 5420